In English

Blogi

31.5.2015

Pieniä kohtaamisia ja Mukkulan muistoja

Eräänä toukokuisena torstai-iltana istuin kirjailijakaverin kanssa oluella. Juttelimme kirjoista ja lukemisesta, suosittelimme toisillemme runoja ja kirjoitimme laukusta löytyneen paperin kulmaan ylös, mitä aarteita pitäisi käydä kirjastosta kaivamassa. Intoilimme suomen kielen ilmaisuvoimasta. Minä siteerasin runoja ulkomuistista vähän sinne päin, kaverini piti hienosti pokkaa. Välistä pohdimme sanan mahtia vähän vakavamminkin, kun tuli puhe maailmanhistoriaa muokanneista käännösvirheistä. Päädyimme kuitenkin nauramaan hereästi kaiken herkulliselle absurdiudelle. Viereisessä pöydässä istunut nainen alkoi keräillä matkatavaroitaan ja sanoi kuuluvalla äänellä: ”Ihana keskustelu. Kiitos teille! Tulin vain lasilliselle junaa odottaessani, mutta tästähän tulikin odottamattoman mukava hetki.” Kiittelimme vähän hämillämme, ja kaveri kysyi, minne rouva oli matkustamassa. Kuullessamme vastauksen ”Lahteen” huudahdimme yhteen ääneen: ”Sun pitää tulla kesäkuussa Mukkulaan!”

Kävi ilmi, että kyseinen rouva oli parikymmentä vuotta sitten ollut Mukkulassa tarjoilijana kirjailijakokouksen aikaan. Hän kertoi hauskan anekdootin eläväisistä ruotsalaiskirjailijoista. Kirjailijakaveri ja minä kehotimme painokkaasti häntä tulemaan tänäkin vuonna kirjailijakokousta seuraamaan, ja opastimme katsomaan nettisivuilta ohjelmaa.

Toivottavasti luet tämän, sinä hauska vaalea rouva! Olethan tulossa Mukkulaan?

Saara Pääkkönen

17.6.2013

Kirjailija Espoosta

Heikki Aittokoski by Ville Ranta

Kuvateksti: Ville Rannan piirros Heikistä, joka laittaa kaiken internetiin.

Erno Paasilinna totesi tunnetusti, että ”Kirjailijaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija”. Paasilinna kirjoitti tämän vuonna 1984. Asuin tuolloin Espoossa, kävin peruskoulua ja erkanin luontokerhosta kesken lukukauden, äitini luvalla.

Asun edelleen Espoossa. Minulla oli tällä viikolla taloyhtiön nurmikonleikkuuvuoro. Hoidin sen alta pois jo keskiviikkona. En hoitanut sitä vasta viikonloppuna, kuten yleensä. Tämä hieman rikkoo totuttua järjestystä. Jouduin tekemään poikkeuksellisen ratkaisun, koska tiesin tulevani Lahden kirjailijakokoukseen. Eihän leikkaamatonta nurmikkoa voi jättää naapurin riesaksi!

Silti minua hieman jännittää olla täällä. Juuri nyt Espoossa on tekeillä asuntokaupat. Olen laatinut jämptit valtakirjat. Joudun kohta ottamaan kolmannen asuntolainani. Marginaalithan ovat nousseet. Ne ovat nyt reippaasti yli yhden prosentin. Tiedän tämän, olenhan Espoosta.

Sitoisinko lainan kolmen kuukauden vai 12 kuukauden euriboriin? Kysymys askarruttaa minua.

Elämässäni on muutenkin tapahtunut jännittäviä asioita. Huhtikuussa matkustin erehdyksessä matkaliputta lähijunassa, ja eikös juuri sattunut tulemaan tarkastaja! 80 euroa. E-junan vaunussa ei onneksi ollut tuttuja. Runttasin sakkolapun mytyksi, heti kun olin maksanut sen ja tarkistanut huolellisesti, että viitenumero oli eksaktisti. Asioiden on hyvä olla just eikä melkein. Sakkolappua suojaavan muovikuoren laitoin energiajakeisiin.

Veroilmoitukseni lähetin vasta viime tingassa, 7. toukokuuta iltakymmenen hujakoilla. Elämässä pitää olla jännitystä. Ajatelkaa, jos internetyhteys ei jostain syystä olisikaan toiminut!

Kolmannen kirjani kanssa en ottanut samanlaisia riskejä. Käsikirjoitus,tai ”kässäri”, niin kuin meillä ammattipiireissä joviaalisti sanotaan,valmistui 31. toukokuuta klo 13.40. Lähetin sen kustannustoimittajalle klo 13.56. Takaraja oli keskiyöllä. Tuon kymmenen tunnin ja neljän minuutin ”luppoajan” otin ”löysin rantein”. No, tai, kyllähän siinä siivottiin kollegojen kanssa työhuone. Hyllyjen ylätasoille oli ehtinyt kertyä aika paljon pölyä. Sormella jos pyyhkäisi, niin eipä jäänyt asiasta epäselvyyttä. Kirjailijaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.

Heikki Aittokosken runoesitys kirjailijakokouksen Open mike -tilaisuudessa 16.6.2013.


16.6.2013

Sunnuntaiaamu aukeaa aurinkoisena Messilässä

Ensimmäiset päivät ovat olleet ohjelmaa täydet.Perjantain ja kokouksen ensimmäinen virallinen osuus oli Korkeavuorenkadulla WSOY:n tiloissa. Juhani Lindholm avasi tilaisuuden ja Leena Majander piti lyhyen puheen, jonka lopuksi ohjasi ihmiset buffetin ääreen. Lauantaiaamu ulkomaalaisvieraille alkoi kiertoajelulla; yhdeltä alkoi yleisötilaisuus, jossa kirjailijat lukivat tekstejään Sanomatalossa. Jukka Petäjän, Antti Majanderin ja Suvi Aholan isännöimien tilaisuuden ja lounaan jälkeen alkoi matka Messilään. Majoittumisen jälkeen matka jatkui Lahden pääkirjastoon ja edelleen kaupungintalolle, jossa Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta piti puheen ja ohjasi kokousvieraat illallisen ja elävän musiikin pariin. Messilään palattua kokoonnuttiin päärakennukseen, jossa esiteltiin kokouksen henkilökunta kirjailijavieraille, minkä jälkeen päivän virallinen ohjelma lauantain osalta oli ohi. Kesäillassa kirjailijoita mietityttivät muiden muassa valoisuus, hyttyset ja tuleva jalkapallo-ottelu.

Ennusteiden vastaisesti sää ei olisi voinut olla kauniimpi yhtenäkään päivistä. Sunnuntai-aamu alkoi ja jatkuu kirkkaana, teltasta aukeaa huikaiseva näkymä järvelle. Ensimmäinen alustus alkaa minuutin kuluttua. Nyt pitää olla jo siellä.

Joni Pyysalo


13.6.2013

Lähtölaskenta LIWREen on alkanut

Puheenjohtajakaksikko on valmistautunut tulevaan kokoukseen pitkin kevättä ja kesän alkua. Mitkä ovat tunnelmat nyt juuri ihan kokouksen ovella?

Virpi Hämeen-Anttila

"Jännitys kasvaa. Kirjailijakokous lähtee kohta alkuun ja luovat mielet ja erilaiset tavat kirjoittaa ja kokea kirjoitettu kohtaavat ja säkenöivät Messilässä. Toivomme, että ilmat olisivat suopeat ja vieraamme saavat nauttia Suomen kesän kuulaasta kauneudesta. Sää vaihtelee, mutta se mihin voi luottaa on äärettömän kiinnostava ja inspiroiva kirjallinen keskustelu, joka jatkuu myöhään yöhön. Alustajat, jotka edustavat jälleen laajalti maailman kirjallisuuksia, ovat valmistaneet tekstinsä ja tunnelma tihentyy entisestään: teemamme, Murtuvat muurit, on saava monipuolisen, ravistelevan ja taatusti ajatuksia herättävän käsittelyn. Soisi, että kaikki ne, jotka kaipaavat todellista, ajattelevaa puhetta kirjoittamisesta ja lukemisesta mainoshölinän ja kirjailijan puvuston ja aviollisen historian esittelyn sijasta, ja myös ne jotka haluavat innoitusta omalle kirjoitustyölleen, rynnisivät sankoin joukoin kuuntelemaan keskusteluamme koivujen alla ja osallistumaan siihen."

Joni Pyysalo

”Uutena kokouksen puhetta johtamaan tuleva pj-puolisko miettii teeman ja alustusten lisäksi muita tekstejä yhdistäviä asioita. Messilässä on käyty viimeksi kun siellä oli lasten MicMac-mäkiautorata, mistä on noin 30 vuotta. Muusta kuin mäkiauton peltirännistä ja käsijarrusta ei ole muistikuvia. Toiveissa on että paikan päällä on hyvä sauna ja 23-27-asteinen järvivesi, kun rakas maauimala jää kokouksen ajaksi Turun Samppalinnanmäelle. Nappulakengät pitää nekin löytää jostain ja pitää muistaa että se mitä jalkapallomatsissa pitää potkaista on pyöreä (voitokas muistisääntö). Toiveena kesäsäitä, mutta etsiäkö silti viltti-ilmojen varalle kuitenkin untuvatakki, villahousut ja lapaset - ehkä myös lumisia talvia varten ostetut -40 asteeseen asti lämpimät saappaat, karvahattua unohtamatta... Eiköhän luvassa ole intensiivisiä hetkiä ja niiden vastapainona myös rentouttavia hetkiä, unohtamatta unohtumattomia hetkiä.” 

HämeenAnttila_Virpi_2012_3.jpg Pyysalo_Joni.jpg


12.6.2013

"Suomi vastaan Muu Maailma"

(Savon Sanomat, 19.6.1987)

Mukkulan kirjailijakokouksen tilanne klo 22.00 on huolestuttava. Suomen pitäisi pelata jalkapalloa Muuta Maailmaa vastaan tasan klo 24.00. Mutta mistä joukkue, kyselee runoilija Kari Hotakainen, joka on edellisvuotisen loistavan pelisuorituksen perusteella kelpuutettu Suomen joukkueen kapteeniksi.

Siinä hötäkässä Hotakainen erehtyy kysymään jopa minulta, suostunko palloilemaan. Savolainenhan on aina ollut pakon edessä valmis, sotaan kuin sotaan. Tämän todistaa jo sekin, että Hotakainen, jolta roikkuu joitain juuria Savossa, oli lupautunut kapteeniksi.

Aiempina vuosina Suomen managerina ja maalivahtina uhrautui Pekka Tarkka. Tosin yhden kerran  hän jätti väliin, kun Helsingin Sanomat ei suostunut maksamaan hänen lentoaan Lontoosta Lahteen pelkän potkupallon takia. Myös Pentti Saaritsa on ollut joukkueen tukipylväitä, mutta Hotakaisen mukaan klo 21.00 aikoihin hän puhui vain espanjaa. Ja nyt oli kysymys Suomen joukkueesta. Pekka Tarkka taas oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen, kukaan ei ole nähnyt häntä koko kokouksessa.

Klo 23.30 yllättävien käänteitten ja pienen houkuttelun jälkeen Hotakainen kykenee toimittamaan pelaajalistansa toimittaja Hannu Taanilan suoraan lähetykseen. Mainittujen lisäksi pelasivat Kari Levola, Jorma Moilanen, Sami Parkkinen, Jukka Petäjä, Timo Pusa, Heikki Reivilä, Juhani Seppänen. Maalivahdiksi oli aiemmin päivällä lupautunut kirjailija Marjaana Jäntti, mutta hän ei ilmesty paikalle. Runoilija Levola on ylpeä voidessaan korvata juuri hänet.

Itse pelistä ei sitten olekaan paljon mainittavaa. Sääolosuhteitten vuoksi se oli pelattava, tai nyrkkeiltävä, suurin piirtein lentopallokentän kokoisella hiekkaläntillä. Joukkueen nuorimmaiset, Parkkinen ja minä, jäimme aluksi vaihtojoukkoihin. Siksi kaikki menikin aluksi hyvin.

Vastapuolen joukkue vaikutti nimittäin nimivahvalta. Siellä juoksi Muu Maailma punaisissa paidoissa: mm. kirjailijat Graham Swift. Tibor Zalan, Jim Haynes, Jean-Philippe Toussaint ja joku japanilainen, kapteeninaan heillä oli Kreikan hirmu Philippe Dracodaleis ja maalissa lähes ammattilaistasoinen tummapinta Williams.

Kun vihdoin pääsin kentälle, törmään ensimmäisenä Ilmo Lounasheimon ja Hannu Taanilan mikrofoniin. Ei auta muu kuin huutaa, että jos homma roikkuu savolaisista, niin voitto kotiin. Eivät ottaneet uskoakseen. Olimme siinä vaiheessa tappiolla kaksi maalia.

Muun Maailman pelihirmuksi paljastuu unkarilainen runoilija Zalan. Hän tykittää kolme maalia. Tai tykittää mitä tykittää, kun pelin on kentän takia lähinnä sivurajaheittojen jakelemista. Tekniikkani ei näin ollen päässyt lähimainkaan oikeuksiinsa. Tätä todistivat mm. monet hutipotkut. Tosin väitin, että TV:n valot häikäisivät. Samaa väitti maalivahti Levola. Kukaan ei uskonut.

Pelin tuomarina oli kansanedustaja Jouko Skinnari. Mutta vielä kummallisempaa oli se, että Suomen joukkueen valmentajaksi ilmestyi yhtäkkiä joku humalainen, joka väitti valmentavansa Lahden Kuusysiä. Kukaan ei uskonut tuomaria eikä valmentajaa. Tässä huipentui Suomen ja Muun Maailman kansainvälinen yhteistyö.

Kotkan pojan Timo Pusan loistavien vastaiskujen ansiosta pääsimme tilanteeseen 2 -- 3. Sitten meitä taas rokotettiin. Tasoittavaa niittiä vastustajan arkkuun löi Helsingin hurja Heikki Reivilä päällään. Maali siitä tuli. Petäjä väitti, että nyt Reivilä käytti ensimmäisen kerran päätään. Silloin Reivilä myönsi, että teki maalin kädellään.

Kun 3 -- 4 tappio kirvelee silmiäni, en voi muuta kuin kehua, että puolustimme Suomen mainetta viimeisillä voimillamme. Nyt kysynkin, miksi jalkapallouutisissa ei mainita puolustajapelaajan pelastamia maaleja, vaan ainoastaan hyökkääjien rötökset?

Jouni Tossavainen

LIWRE 2013 keskiyön jalkapallo-ottelun Suomi vs. Muu maailma selostavat Jouni Tossavainen ja Seija Vilén. Palloiluselostukseen valmistautuessaan Tossavainen törmäsi tähän aikoinaan Savon Sanomien kesätoimittajana Päivistysvuorossa-palstalle kirjoittamaansa kolumniin ensimmäisestä kirjailijakokouksessa  pelaamastaan ottelusta.

Jouni Tossavainen Kuva: Pentti Vänskä  Seija Vilén


10.6.2013

Terveiset Gerry Looselta

Dear Writers

We don’t know each other but I’d like, as a fellow writer, to welcome you to LIWRE. Two years ago I was invited to Lahti to take part in the most exhilarating conference I have ever attended. I was stimulated, challenged, amused and engaged in long conversation and debate. I was made to feel welcome; no kindness was spared, every warm and spontaneous hospitality extended. More, I was made to feel I was among friends. I was. Many of those writers are now indeed my firm friends. We ate together, drank together and read our work to each other. I know you will have a similar experience. Like me you will not want to leave.

LIWRE will remain with you for a long time.

Writing can be a solitary occupation; at LIWRE that solitude was splendidly broken by fellow writers, translators, and passionate readers. Many languages were spoken by writers of philosophy, of children’s books. Jokes were made by poets. Songs were sung by novelists. Most importantly, I felt everyone, including me, was paid the genuine respect of full attention: folk listened to each other; a rare and fine experience.

If, like me you are not from Finland, you may also be fortunate to have the opportunity to beat the Finns at football at midnight of the year’s longest day on their home ground; then unforgettably feast and sauna into the next morning. Our team, from all over the world, managed just that. A fine memory. I owe my hosts, my friends, a return match.

Gerry Loose

Scotland, June 2013

Gerry Loose

Glasgowssa asuva Gerry Loose yhdistää työssään ainutlaatuisella tavalla kaunokirjallisen ilmaisun työskentelyyn kasvien parissa. Hortonomin koulutuksen saanut ja ekologiaa ja luonnonsuojelua opiskellut Loose nimitettiin 1990-luvulla Glasgown kasvitieteellisen puutarhan nimikkorunoijaksi ja hän perusti sinne runouspuutarhan. Hän on toteuttanut vastaavan projektin myös mm. Ranskan vanhimmassa kasvitieteellisessä puutarhassa. Runoudessaan hän on tutkinut mm. maiseman käsitettä.

Gerry Loose on työskennellyt Suomessa Koneen Säätiön residenssissä, jossa hän työsti Länsi-Skotlannin tammimetsässä asumista käsittelevää kirjaansa. Loosen kirjallinen tuotanto käsittää useita runokokoelmia, näytelmiä ja tietokirjoja. Loose osallistui LIWREen vuonna 2011.


23.4.2013

Neljäs muuri

”Kun musiikin muoto muuttuu, kaupungin muurit järkkyvät”, kirjoitti kreikkalainen filosofi Platon. Lainaus ei ole aivan oikea, vaan amerikkalaisen beat-runoilijan ja rock-bändi The Fugsin kuuluisaksi tullut parafraasi. Platon kirjoittaa Valtiossa, että ”kun musiikin muodot muuttuvat, valtion perustavat lait muuttuvat niiden myötä.” 

Kummatkin huomiot kuulostavat toki hienoilta. Kun korvaamme musiikin kirjallisuudella, niin meillä on varsin romanttinen käsitys kirjallisuudesta. Todellisuudessa useimmat meistä eivät pidä kirjailijaa varsinaisena muurinmurtajana tai usko hänen muuttavan valtion lakeja. 

Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen teema tarkoittaakin ehkä sitä, että kirjailija on oman aikansa tulkki. Kirjailija on medium, joka antaa muurien murtumisäänien ja niiden kaikujen kulkea lävitseen ja muuntaa ne kirjallisuudeksi. 

Muurien murtuminen voisi myös tarkoittaa ”neljännen muurin” murtamista. Se tarkoittaa yleensä perinteisen teatterin etualalla olevaa kuvitteellista “muuria”, jonka kautta yleisö näkee näytelmän kuvaaman maailman tapahtumat. Ajatuksen neljännestä muurista kehitti filosofi Denis Diderot. ”Neljännen muurin murtaminen” tarkoittaa yleisön suoraa puhuttelua tai huomioimista jollain muulla tavalla elokuvassa tai näytelmässä. Sitä pidetään menetelmänä, joka tunkeutuu fiktion normaalisti luomien rajojen yli.

Niinpä me voisimme myös kysyä, että mikä on kirjallisuuden neljäs muuri? Onko jo fiktio sitä, ja onko meidän rikottava sen muurit ja alettava kirjoittaa dokumenttiromaaneja? Tai onko kirjallisuus itse se suojaava muuri? Ja mitä tapahtuu kun muurit murtuvat? 

Mutta palatakseni Platoniin, niin hän kirjoitti myös paljon agorasta. Se tarkoitti muinaisen Kreikan kaupunkivaltioiden keskuspaikkaa. Sanan varsinainen merkitys viittaa ”kokoontumispaikkaan” tai ”kokoukseen”. Agora oli kaupungin urheilullisen, taiteellisen, henkisen ja poliittisen elämän keskus. Ateenan muinainen agora oli siitä tunnetuin esimerkki ja demokratian synnyinsija. 

Agorasta tuli myöhemmin myös markkinapaikka, jonne kauppiaat toivat myyntikojunsa. Tästä agoran kaksoisroolista politiikan ja kaupan paikkana saivat alkunsa kreikankielen kaksi verbiä ”teen kauppaa” ja ”puhun julkisesti”.

Lahden kirjailijakokous edustaa tietenkin agoraa sen alkuperäisessä ja ideaalissa merkityksessä. Kun täällä puhutaan, niin ei olla myymässä tai ostamassa mitään. Sellainen ei ole niinkään yleistä tämän päivän kirjallisuuden muuttuvan agoran piirissä. 

Markku Koski

Markku_Koski.jpg
Markku Koski (s. 1945) on Lahdessa asuva kirjailija, toimittaja ja kriitikko. Koski on julkaissut useita populaarikulttuuria, julkisuutta ja politiikkaa käsitteleviä esseekokoelmia (Alemmat taiteet, 1985; Julkisia eläimiä, 2001; Äskeiset esseet, 2005; Beatles erään yhtyeen anatomia, 2006; "Hohto on mennyt herrana olemisesta". Televisio ja poliitikko, 2010.) Hänen viimeisin teoksensa Sydän hihassa ilmestyi vuonna 2011.

7.5.2013

Mukkulan muistoja 1960- ja 1970-luvuilta

 

Kylmän sodan aikana Lahden kansainväliset kirjailijakokoukset olivat tärkeä keskustelu- ja kohtaamispaikka niin idän kuin lännen kirjailijoille. Järjestäjinä meillä ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa sosialististen maiden kirjailijavalintoihin. Heidät valittiin sikäläisten kirjailijaliittojen listojen mukaisesti, ja virolaiset joutuivat tulemaan kokoukseen junalla Moskovan kautta.

Kokouspaikka oli hyvin romanttinen. Ihmiset istuivat penkeillä jalavien alla, koskaan ei satanut – jos satoi, pystytettiin teltta. Tulkit olivat uskomattoman hyviä. Juhannuksen alusviikon valoisat yöt kiristivät eteläiseltä pallon puoliskolta tulleiden kirjailijoiden hermoja, sillä heidän oli vaikea nukkua. 

Ulkomaansihteerinä seurasin legendaarisen kustantajan Erkki Reenpään jalanjälkiä. Muistan mapitetut kirjeet, joissa hän erinomaisella kielitaidollaan yrittää suostutella kokoukseen kirjailijoita maailman ääristä. Tein parhaani houkutellakseni isoja tähtiä Mukkulaan. Opin silloin, että kirjailijoilla on vahva ego. Ranskalainen runoilija Michel Deguy lähti kotiin seuraavana päivänä huomattuaan, ettei häntä tunnettu Suomessa (tavattuani hänet muutamaa vuotta myöhemmin Pariisissa hän pyysi anteeksi käytöstään). En tarkkaan muista, mistä V.S. Naipaul loukkaantui, mutta hän ei viipynyt kokouksessa tervetuliaisvastaanottoa pidempään. 

Eräänä vuonna ulkopoliittisiin ulottuvuuksiin yltävä katastrofi oli jo lähellä. Ranskalainen uusfilosofi Bernard Henri Lévy solvasi puheessaan silloista Neuvostoliiton presidentti Brezneviä, ja tarvittiin tulkkina ja politrukkina toimineen Valentina Morozovan väliintulo ja soitto Neuvostoliiton lähetystöön, jottei venäläinen kirjailijavieraamme Michael Barysev olisi lähtenyt kotiin äänekkäästi protestoiden. Brittiläinen kirjailija Al Alvarez pelasti tilanteen paneelissa, jossa hän tiukoin ottein piti kiinni puheenvuorojen pituudesta. Myös etupenkistä kuului äänekästä mutinaa, jonka kohteena oli Lévy. 

Oli toki myönteisiäkin yllätyksiä. J.M. Coetzee, joka oli istunut vaiti ja liikkumatta mustat lasit silmillään, lämpeni, kun veimme hänet Anna Makkosen kanssa lounaalle kaupunkiin ja keskustelimme hänen äidinkielensä afrikaansin samankaltaisuuksista suomenruotsin kanssa. (Hän oli kasvissyöjä eikä voinut syödä vanhan kokouspaikan, Mukkulan, tuohon aikaan surullisen kuuluisaa ruokaa.) Hän ei antanut haastatteluja, mutta suostui lukemaan ääneen nauhalle otteita romaanistaan. Kaunis ääni, maaginen teksti.

Valkoisten öiden aikana syttyi monta romanssia – jotkut kestivät vuosikausia kokousten jälkeenkin. Läksiäisjuhlaa vietettiin saaressa, jonne vei taianomainen venematka. Sekasauna herätti kaupungin virkamiehissä paheksuntaa ja niinpä se kiellettiin, kunnes jonkun vuoden kuluttua lupa saatiin.

Mukkulan kokoukset ovat osa nuoruuttani, enkä vaihtaisi niitä pois, vaikka ne teettivät paljon työtä. Erityisesti runoillan koreografia, käännökset ja kirjailijoiden valinta tuottivat päänvaivaa. Kerran tapahtui vakava kömmähdys, kun unohdimme Margaret Atwoodin (pidimme häntä prosaistina). Hän suuttui, mutta esiintyi sittenkin, kun vakuutimme, että kyseessä oli painovirhe! 

 

Marianne Bargum
Freelance-kriitikko, ent. kustantaja

16.4.2013

Viltit niskassa

Kirjat eivät kilpaile keskenään, ne ovat ystävällisissä suhteissa toisiinsa. Sama pätee kirjailijoihin. Ainakin Messilässä. Lahden kansainvälinen kirjailijakokous oli sinä vuonna vaihtanut paikkaa Mukkulasta Messilään. Tunnelman pelättiin kadonneen ja järjestäjät lepattivat vähän. Ei oltu toiston päällä.  

Alku olikin hyytävä. En nyt tarkoita alkuesittelyä Sanomatalossa, vaan Lahdessa kartanon pihamaalla. Istuimme ulkona, alapuolella siinsi Vesijärvi alkukesän huimassa valossa. Vahinko vain, että alkukesän mahdollinen lämpö puuttui. Ilma oli hyytävän kylmä kun ranskalainen Philippe Claudel aloitti. Kuulijoille jaettiin vaaleanruskeita vilttejä harteille. Se auttoi vähän, mutta varpaat jäätyivät kesäkengissä, vaikka kaikki neljä tai viisi astetta olivat tukevasti plussan puolella.  Onneksi olosuhteista ei piitattu, keskusteltiin, kyseltiin – ja paleltiin.  

Järven silmä oli kaunis, mutta kylmä.

Seuraavana päivänä kokous siirtyi telttaan, mutta siellä ei ollut juurikaan sen lämpimämpää. Papinniemi ja Hämeenniemi vetivät hyvin, kirjailijat vaihtuivat. Keskusteluun osallistuivat innokkaimmin tietyt muutamat. Oli selvää, että ulkomaiset vieraat olivat tähtiä ja me suomalaiset täytepaloja. Iltaisin uskottiin sanoihin, kuunneltiin runoja, lauluja, kieliä.  

Silti nieleskelin vähän tyhjää kun huomasin, että oma esiintymiseni oli heti yhdysvaltalaisen Jayne Anne Phillipsin jälkeen. 

Lisäksi sen päivän viimeisenä.

Olin varma, että puhuisin muutamalle harvalle mutta lämpimästi pukeutuneelle kuulijalle. Se lievitti jännitystä.  Yllätyin hieman kun väki ei kaikonnutkaan, vaan kävi päinvastoin.

Minut oli kutsuttu puhumaan neljännestä romaanistani Jokin sinusta. Koska siinä oli voimakkaan omakohtaisia kokemuksia, avasin niitä. Ja sitten kävi niin, että juuri tästä kirjasta, jonka vain harva oli lukenut, syntyi sen päivän vilkkain keskustelu. Monet sellaisetkin kirjailijat, jotka olivat olleet ihan hiljaa, avasivat nyt suunsa. Rohkaistuivat. Puheenvuoroja oli jopa niin paljon, että vetäjät joutuivat keskeyttämään sen illallisen vuoksi. 

En saanut kirjallisella kentällä moista hyväksynnän kokemusta, en sanoilleni vastaavaa tartuntapintaa. Oli helppo hengittää, olla olemassa. Ja kun minulta kysyttiin jotain Messilän hengestä Kirjailijaliiton lehteen, tajusin, ettei henki ole missään paikassa kiinni, vaan ihmisissä, heidän välissään, jossain vapaan pudotuksen ja kohtaamisen välissä, sanoissa.

Heidi Köngäs

Kongäs_Heidi_2012_7.jpg

Kirjailija HEIDI KÖNGÄKSEN (s. 1954) Finlandia-ehdokkaana  ollut viides romaani Dora, Dora (2012)  kertoo Albert Speerin ja hänen seurueensa matkasta Petsamoon jouluna 1943.  Heidi Köngäs on toiselta ammatiltaan ohjaaja ja työskentelee YLE Draamassa.

Köngäksen  esikoisteos Luvattu ilmestyi vuonna 2000. Romaanissaan Vieras mies (2002) Köngäs kuvaa epäsuhteista rakkautta sodanjälkeisessä pikkukaupungissa. Kirja on julkaistu Saksassa nimellä Der fremde Mann.

Romaani Hyväntekijä (2006) on nyky-Helsinkiin sijoittuva intensiivinen kuvaus rakastamisen vaikeudesta. Köngäs ohjaa parhaillaan romaanin pohjalta tv-elokuvaa Kotikatsomoon. Omakohtaisin hänen romaaneistaan on vuonna 2008 ilmestynyt  Jokin sinusta, joka kertoo tytöstä, jonka elämää leimaa salaisuus.

16.4.2013

Lahti vuonna 2011, Leikas vuonna nolla

Vähän jännitti. Lahden legendaarisessa maineessa oleva kirjailijakokous öisine jalkapallopeleineen.

– Siihen matsiin en osallistu, änkytin heti, kun kustantamon väki pyysi tapahtumaan. Siltalalla on tapana ottaa esikoiskirjailijat mukaan. 

Esikoiseni Melominen oli ilmestynyt helmikuussa, ja olin leijunut pari kuukautta sen saaman hyvän vastaanoton hehkussa. Ja nyt sitten Lahteen! Joku sanoi kuulleensa, että Lahteen pääsevät vain Kirjailijaliiton jäsenet.

– Ehei, kyllä sinne tällainen märkäkorvakin huolitaan! Vaikka ei aio pelata jalkapalloa.

Sen verran otin varman päälle, etten ponnahtanut paikalle heti lauantai-iltana. Keräsin rohkeutta korkean paikan leirillä Lahden keskustassa Ruolan kaupunginosassa, valmennusapuna rommipullo ja hyvä ystävä Arthur Ransome Boozing Societystä. Tässä vähemmän tunnetussa kirjallisessa seurusteluyhteisössä on toistaiseksi vain kolme jäsentä, joista siis kaksi oli paikalla tuona iltana.

Sunnuntaina olin valmis suuntaamaan Messilään. Aurinko paistoi, lintuset liwertelivät, mieli oli rento – ja sain kuulla että kämppikseni on Olli Jalonen! Huh, aloin äkkiä kelata mitä Ollin kirjoja olen lukenut vai jäänkö heti kiinni. Täällä on soluttautuja! Uusin ei ollut tuttu, eikä toiseksi uusinkaan soittanut kelloja. Hetkinen, Poikakirja, onko tämä se homotarina? 

Onneksi Olli osoittautui leppoisaksi kämppäkaveriksi, joka ei vaatinut tilille tuotantonsa tuntemisesta. Ja muistin lopulta kaksi Ollin kirjaa kaukaa 90-luvulta, jolloin ehdin lukea paljon. Vähemmän lapsia, enemmän kirjoja. Lahden kokouksen jälkeen luin kiireesti Poikakirjan ja 14 solmua Greenwichiin, terkut vaan Ollille. Kiitos mieleenpainuvista kirjoista.

Itse kokous sisälsi paljon puhetta, tulkkausta ja tulkintaa. Erityisen intohimoisista kommenttiryöpyistä tuntuivat vastaavan runoilijat ja kääntäjät, prosaistit pohtivat asioita hiljaa tykönänsä. Kiitokset Leevi Lehdolle, Arto Kivimäelle ja Ville Keynäsille, jotka olivat uupumattomia keskustelun moottoreita.

Ja se jalkapallopeli. Yhtä itsestään selvää kuin oli minulle, etten pelaa, oli Suomen joukkueen kapteenille Arto Kivimäelle, että Leikas totta kai pelaa. En ole koskaan tavannut yhtä tehokasta rekrytoijaa. Niinpä kun maanantai-ilta kääntyi yöksi, huomasin seisovani hyttysiä kuhisevalla muhkuraisella niittoaukealla pelipaita päälläni tuijottaen kohti syöksyvää jättiläiskokoista ruotsalaisrunoilija Lars Mikael Raattamaata. Jolla oli pallo. Joka potki sitä. Ja joka kasvoi hetki hetkeltä suuremmaksi.

Selvisin ottelusta kohtalaisen vähin vaurioin. Paljastan tässä menetelmäni. 1. Lierihattu. Passiivi- ja aktiivisuoja hyttysiä vastaan. 2. Huutaminen kovalla äänellä. Hämää vastustajia ja omia pelaajia, eivät potki palloa huutajalle. 3. Huoltojoukot. STT:n toimittaja Sanna Nikulalla oli kentän laidalla punaviiniä. Tiheät pistäytymiset huoltopisteellä estivät sotkeentumasta liikaa pelitapahtumiin.

Kun Lahden kokous vuonna 2011 saatiin päätökseen, laitoin kellon käyntiin. Kaksi vuotta seuraavaan…

 

Antti Leikas

Antti Leikas

Antti Leikas (s. 1967) on oululainen kirjailija, suuren perheen isä ja syntyperältään savolainen. Koulutukseltaan hän on matemaatikko, joka on opiskellut myös kirjallisuutta, filosofiaa, sosiologiaa ja yritysjohtamista. Hän on työskennellyt muun muassa ohjelmistoyrityksen toimitusjohtajana, lehtikuvaajana ja kulttuurilehti Kaltion päätoimittajana. Leikaksen vuonna 2011 ilmestynyt esikoisromaani Melominen oli sekä arvostelu- että myyntimenestys. Se oli ehdolla niin Helsingin Sanomien kirjallisuus- kuin Savonia-palkinnonkin saajaksi. Leikaksen toinen romaani Huopaaminen ilmestyi vuoden 2013 alussa.


« Edelliset 10   Seuraavat 10 »  

© LIWRE 2017