In English

Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen anti esitteli Heijastumia samasta maailmasta

Tulossa_Mukkulaan.jpg
Kirjailijakokous aloitettiin torstaina perinteisellä jalkapallo-ottelulla Suomi vs. Muu maailma. Kuvassa kokousväki saapuu pelipaikalle Mukkulan tammien alle. Kuva: Jari Laukkanen

Kesäkuussa 2017 Lahden kokouksessa puhuttiin teeman "Samassa maailmassa?" ('One World?') alla. Se nostatti ajankohtaisia puheenvuoroja yhteisestä ja jaetusta, mutta myös monin tavoin sirpaloituneesta ja konflikteihin ajautuneesta maailmastamme. Kirjailija-alustuksissa ja keskusteluissa poliittinen, henkilökohtainen ja esteettinen lomittuivat.

Näkökulmat ulottuivat koko maapalloa globaalisti analysoivista keskustelunavauksista yksittäisen ihmisen sisäisiin, hauraisiin ja vaikeasti sanoitettaviin prosesseihin. Ympäristö- ja pakolaiskriisin, demokratian rapautumisen ja talouden epäsuhdan rinnalla puhuttiin esimerkiksi siitä, miten ”kirja tulee”, miten se tulee kieleksi, maailmaksi, omaksi todellisuudekseen, kuten kirjailija Riitta Jalonen oman poetiikkansa henkilökohtaisia perustuksia avanneessa puheenvuorossaan lauantaina esitti.

Riitta_Jalonen.jpg
Riitta Jalonen luki Proosamatineassa otteen Runeberg-ehdokkaana olleesta romaanistaan Kirkkaus (Tammi). Hänen alustuksensa käsitteli romaanin kirjoitusprosessia ja kirjailijan herkkyyttä. Kuva: Jari Laukkanen

Vuoden 2017 teeman alla esiteltiin erilaisia etenemisen mahdollisuuksia

Pieni historiakertaus antaa perspektiiviä kokouksen luonteeseen ja kertoo siitä, miten teemoilla on tehty rajauksia ja avauksia. Kahdenkymmenenkahdeksan kokouksen kaksikymmentäkahdeksan teemaa alkavat pienellä tuijottelulla jakautua ryhmiksi ja suhteellisen väkivallattomalla tulkinnalla alkaa hahmottua SWOT-analyysiä muistuttava nelikenttä, johon teemat aika sovinnollisesti solahtavat.

Löytyy sisäisistä lähtökohdista ponnistavia, kirjailijan työhön ja rooliin liittyviä teemoja ("Kirjailija ja ennakkoluulot", "Kirjailija ja moraali", "Kirjailijan aika", "Kirjailijan kielet ja naamiot"). Toiseksi on itse kirjoittamisesta nousevia teemoja ("Kirjoittamisen ongelmia", "Tutkiva kynä", "Kirjoittaminen rakkauden tekona").

Ulkoista alkuperää olevissa teemoissa avataan väyliä kohti yhteiskuntaa ja politiikkaa ja kirjailijan toimintaa niissä. Suppeampana kehyksenä kirjailijan toiminnalle on itse kirjallisuus, joka on ollut nimettynä lukuisissa teemoissa ("Kirjallisuuden maailmankieli", "Miten kirjallisuus paljastaa?", "Kirjallisuus ja muisti", "Kirjallisuuden tehtävä on taistella tyhmyyttä vastaan"). Neljännessä lokerossa ovat ne teemat, joissa kirja-alkuista sanaa ei mainita lainkaan ("Onko vakavuus kriisissä?", "Mikä on pyhää?", "Kauneus ja kauheus", "Murtuvat muurit").

Nicholas_Powell.jpg
Suomessa asuva australialaiskirjailija Nicholas Powellin mukaan inhimillinen tiedonjano vie ihmiset kirjojen ääreen. Kuva: Jari Laukkanen

Tämänvuotinen teema "Samassa maailmassa?" kuuluu viimeisimpään ryhmään. Haettiin keskustelua kansallisen identiteetin kirjallisesta perustasta eli kansallisesta kirjallisuudesta, mutta Lahdessa vuonna 2017 kuultujen alustuksien ja keskustelujen perusteella on helppo todeta, että teema ei pakottanut kirjailijoita mihinkään laatikkoon.

Puheenvuoroissa edettiin saumattomasti sisäisestä ulkoiseen, mikä osoitti, että kielen ja kirjallisuuden ja kohtaamisten ydintä on jatkuva liike. Kansallinen näkökulma ei noussut esiin kuin ehkä italialaiskirjailija Francesca Diotallevin maininnassa Italian kirjallisuudesta paikkana, jossa säilytetään yhteistä muistia. Suomessa asuva australialaiskirjailija Nicholas Powell tiivisti kirjailijan tilanteen hyvin käytännönläheisesti alustuksessaan Kuvaus vailla paikkaa. Inhimillinen tiedonjano vie ihmiset kirjojen ääreen, jolloin keskeinen ongelma niin kirjailijoilla kuin lukijoillakin on yhteinen: kuinka päästä eteenpäin.

Kokouksen rikas ja mieleenpainuva anti esitteli erilaisia etenemisen mahdollisuuksia. Samalla se heijasteli nykyhetkeä ja historiaa sekä enteili tulevaa.

Toivoa kielestä toivottomaan maailmaan

Ilmar_Taska.jpg
"Ehkäpä olisi parempi lopettaa sodat, sillä niin kauan kuin niitä käydään, pakolaisaallot jatkuvat", virolaiskirjailija Ilmar Taska alusti kirjailijakokouksessa. Kuva: Jari Laukkanen

Kokouksen perjantaina käynnistäneen suomenruotsalaisen kirjailijan ja maailmanmatkaajan, Pirkko Lindbergin, kuvaamat Tuvalun korallihiekasta hyökyaaltojen voimasta murtautuneet ruumisarkkukanootit sekoittuivat ainakin puheenjohtajien mielissä kiinnostavalla tavalla vironvenäläisen Andrei Ivanovin lauantaisen alustuksen vertauskuvaan Géricault'n Medusan lautta -maalauksesta, jossa kauhun täyttämä haaksirikkoisten joukkio heittelehtii hallitsemattoman myrskyn armoilla. Toinen virolaiskirjailija Ilmar Taska puolestaan puhui Euroopan käsivarsien pullistelevista verisuonista, kun rajalinjoja vahvistetaan ja passintarkastuksia laajennetaan.

Metafora katastrofia kohti ajautuvasta toivottomasta maailmasta, jossa kollektiivisesti elämme, täydentyi runoilija Jyrki Kiiskisen muistiinpalauttaumalla kuvauksella Danten Helvetin kahdeksannen piirin liehittelijöistä ja imartelijoista, jotka joutuvat uimaan omista suistaan valuneissa ulosteissa.

Hitaus on kirjallisuuden keskeinen arvo

Brittiläinen_Sue_Hubbard.jpg
Kirjailija voi auttaa katsomaan toista ihmistä, pohti alustuksessaan brittiläinen Sue Hubbard. Hubbard esitti runojaan kokouksen Open mic -illassa Tirrassa. Kuva: Jari Laukkanen

Useissa puheenvuoroissa nousi esiin pakottava kysymys siitä millä tavoin me, ihmisinä ja kirjailijoina, olemme osallisia näissä koko maailmaa koettelevissa kriiseissä, ja mitä me voimme tehdä. Niin inhimillisen hädän kuin ympäristökysymystenkin näkökulmasta on kiire, aika loppuu, mutta ihminen on hidas päätöksenteossaan – ja kirjailija on sanoineen ehkä vielä hitaampi. Minkälaisia vaatimuksia tämä tilanne asettaa työllemme kirjailijoina? Hitaus nähtiin myös kirjallisuuden keskeisenä arvona.

"Millä tavoin me, ihmisinä ja kirjailijoina, olemme osallisia näissä koko maailmaa koettelevissa kriiseissä, ja mitä me voimme tehdä?"

Kysymystä kirjailijan yhteiskunnallisesta vastuusta käsiteltiin keskusteluissa hyvin vakavasti. Kirjailijoilla ei voi olla vain yhtä tai yhdellä tavoin määriteltävää tehtävää suhteessa maailmaan ja aikaan. Kirjailijan on tuotava esiin sietämättömiäkin kipupisteitä, katsottava todellisuutta ja ihmistä totuudellisesti ja kysyttävä vaikeita moraalisia kysymyksiä, oltava oppositiossa.

Kirjailija voi auttaa katsomaan toista ihmistä, niin ettei hän ole enää vieras tai pelottava vaan yhtä lailla tunnistettavasti inhimillinen kuin me, jotka häntä katsomme, kuten englantilainen runoilija Sue Hubbard muistutti. On yritettävä fiktion suojassa porautua kiistanalaisten ja horjuvien järjestelmien alle, satunnaisiin hetkiin, kokemuksiin, sisäisiin maailmoihin, sinne missä elämämme olennainen yhteisyys voi paljastua.

Andrej_Nikolaidis.jpg
Montenegrolainen Andrej Nikolaidis huomautti alustuksessaan, että Jugoslavian tuho on tärkeä opetus eurooppalaisille. Kuva: Jari Laukkanen

Kirjailija on sijainen ja välittäjä kokemuksille, jotka muuten ehkä jäisivät sanallistamatta mutta joiden kautta voi etsiä uutta yhteyttä ihmisten välille. Kirjailija luo jatkuvasti uusia maailmoja, tuo yhteen etäiseltäkin vaikuttavia asioita, näkyväistää kätkettyjä suhteita, mutta luo myös uutta ja ennen kuulumatonta kieltä, ja sen kautta myös uutta yhteisöllisyyttä, jonka perusta ei välttämättä ole enää usein melko väkivalloin ja erilaisten poissulkemisten ja marginalisoimisten kautta rakennetuissa kansallisissa fiktioissa. Montenegrolaiskirjailija Andrej Nikolaidis käytti termiä "keskenjäänyt valistus" kuvatessaan syitä Jugoslavian hajoamissotiin. Voiko kirjallisuus luoda toivon kieltä pelon ja vihan sijaan?

Japanilainen kirjailijavieras Hideo Furukawa muistutti myös siitä, kuinka me emme koskaan elä yhdessä maailmassa, paitsi jos katsomme vain yhdellä silmällä. Ihmisellä on kaksi silmää, joiden varassa maailma näyttäytyy syvyyssuunnassa ja moniulotteisena. On muistettava katsoa maailmaa kahdella silmällä. Kirjailijan on lisäksi harjoitettava sisäistä näkemistä ja pidettävä myös kolmas silmänsä, mielikuvituksen ja myötätunnon mahdollistava aistinsa jatkuvasti hyvässä terässä ja valppaana. Kirjallisuus on tämä kolmas silmä.

AndyWilloughby_IlmarTaska_PetteriNuottimäki.jpg
Kirjailijantyössä on muistettava pitää myös leikki mukana, brittiläinen Andy Willoughby esitti puheenvuorossaan. Kuvassa Willoughbyn lisäksi Ilmar Taska, Petteri Nuottimäki ja Riikka Pelo. Kuva: Jari Laukkanen

Mutta aina kirjailijankaan ei tarvitse tietää, olla oikeassa tai omata edes mielipiteitä, saati puhua totta ja viisaita, kuten ruotsalaiskirjailija Petteri Nuottimäki esitti. Kirjailijantyössä on muistettava pitää myös leikki mukana, mihin pohjoisenglantilainen kirjailija ja kirjallisuuskavattaja Andy Willoughby päätti oman puheenvuoronsa saaden samalla kokouksen viimeisen sanan. Mutta keskustelut ja pohdinnat jatkuvat kirjailijoiden matkatessa kotiosoitteisiinsa. Toivon mukaan pakottavat yhteiset kysymykset ja vapaat, rajoituksettomat keskustelut myös tuovat kirjailijat takaisin Lahteen kahden vuoden kuluttua.

Kiitos!

Kokouksen puheenjohtajat J.P. Pulkkinen ja Riikka Pelo

© LIWRE 2017